Voiko tulevaisuuden autolla lentää?

 

Moni haaveilee lentävästä autosta eli lentoautosta ja tällaisten autojen arvellaankin kenties yleistyvän tulevaisuudessa siten, että niitä valmistettaisiin sarjatuotantona. Monelle tulee kuitenkin varmasti yllätyksenä, ettei ajatus lentoautosta ole kovin tuore, vaan tällaisia autoja on suunniteltu ja yritetty rakentaa jo Orville ja Wilbur Wrightin toimesta. Veljekset syntyivät 1800-luvun loppupuolella ja heitä pidetään ensimmäisinä suunnittelijoina, jotka onnistuivat luomaan toimintakuntoisen lentokoneen. Samalla he ovat saaneet kunnian monista muistakin ilmailualaan liittyvistä saavutuksista.

Miksi lentoautot eivät ole yleistyneet?

Vaikka lentoautoja onkin suunniteltu jo kauan, eivät ne silti ole vielä yleisessä käytössä. Eräs tärkeä syy tähän liittyy liikenteenohjaukseen. Ilmassa tapahtuvan autoilun ohjaaminen saattaisi nimittäin olla tavallisen autoilun ohjailua kinkkisempää ja autokolarit entistä tuhoisempia. Tietokoneen satelliittipaikannusta on esitetty ratkaisijaksi tähän ongelmaan, samoin kuin HITS-malliakin. Toinen syy on tietysti lentoautojen korkea hinta – aivan jokaisella autoilijalla ei olisi varaa lentoautoon. Kolmas syy lentoautojen yleistymättömyyteen saattaa liittyä niiden käytettävyyteen. Lentoauto ei nimittäin kenties ole aivan niin näppärä kulkuväline kuin ensikuulemalta saattaisi ajatella. Auto pitää nimittäin ajaa ensin alueelle, josta se voi nousta ilmaan.

Nähtäväksi jää, ajavatko tulevaisuuden ihmiset virtuaalitunneleissa, vai pitävätkö tavalliset maantiellä ajettavat autot pintansa. Ajatus on toisaalta kiehtova ja toisaalta jopa hieman pelottava.

Lentoautomalleja

Historiallisia lentoautomalleja ovat muun muassa Autoplane, Aerobile, Aerocar, Whatsit sekä Mizar. Puhuttaessa nykyisistä lentoautomalleista puhutaan yleensä Moller Skycarista ja Skyrider X2R:sta.

Lentoautojen tulevaisuudesta on luotu skenaarioita elokuvissa

Paluu tulevaisuuteen II -elokuva, joka valmistui 1989, loi skenaarion, jossa matkustettiin tulevaisuuteen ja elettiin vuotta 2015. Elokuvassa lentoautot olivat jo niin yleisiä, että ne olivat syrjäyttämässä tavalliset autot.

Nyt eletään vuotta 2017 eikä elokuvan luoma skenaario ole osoittanut toteutumisen merkkejä. Matkustuskapseleiden kehittäminen saattaa vaikuttaa lentoautojen suosioon – jos nopeat matkustuskapselit yleistyvät, saattaa lentoautojen tarve olla minimaalinen. Osa onkin sitä mieltä, että nimenomaan nopeat matkustuskapselit ovat ratkaisu nykyihmisen nopean ja näppärän matkustustarpeen täyttämiseen.

mh-squared-lite